Ydinperhe 1920-luku

Ydinperhe 1920-luku

Pieni valokuvanäyttely Särestöläisen perheen vuosikymmeniltä

"Särestön perhe" edusti 1920-luvulla aikansa suurperhettä. Isoisä – Heikki oli perheensä patriarkka. Isoäiti Kaisa kuoli 1927. Heidän poikansa asuivat osa vaimoineen synnyinkodissaan vielä 1920-luvun loppupuolella. Veljessarjasta Matti sai tilasta puolet perheelleen syytinkisopimuksella jo vuonna 1923 ja Matin veljet muuttivat vähitellen perheineen omille tahoilleen. Sota-aika sai Särestön perhettä ja talonpidon jatkuvuutta ajatellen epävarmuutta aikaan. Perheen pojista Eenok kaatui talvisodassa vuonna 1939 ja sittemmin kaatui perheen vävy, Eva tyttären mies.

Äiti ja Isä, 1950-luku

Äiti ja Isä, 1950-luku

Tärkein taiteilijan tukija, 1950-luku

Tärkein taiteilijan tukija, 1950-luku

Äidin ja isän läsnäolo oli merkittävää. Äiti merkitsi perheen kuopukselle, tulevalle taiteilijalle, Reidarille merkittävää tukijaa, ymmärtäjää sekä kannustajaa. Äiti oli 'sielun sisar'.

Tultaessa 1950-luvulle perheen tyttäret olivat muuttaneet pois lapsuuskodistaan: Gerda ruotsiin ja Eva vesisaareen, Norjaan. Filpin perhe asui lähistöllä ja Filpin lapsille Särestön mummola merkitsikin toista kotia.

Reidar oli menestynyt taiteilija jo 1960-luvun alussa. Hän palkkasi apulaiseksi ikääntyville vanhemmilleen Aili Moilasen naapurikylästä. Ailista tulikin heti Särestön perheen täysivaltainen, arvostettu jäsen ja korvaamaton apu.

Taiteilijan vanhempien poismenon jälkeen 1970-luvun alkupuolella Särestössä aika muuttui. Aili lähti myös pois ja perheestä oli jäljellä ainoastaan veli Anton. Reidar asui omassa asuin-ateljeekodissaan muutaman sadan metrin päässä synnyinkodistaan. Filpi-sisaren poika Veli Mäkitalo palasi Särestöön auttamaan taiteilijaa jokapäiväisten askareitten hoitamisessa. Hän muutti Särestöstä taiteilijan kuoleman jälkeen 1981.

Reidar Särestöniemelle myös koirat olivat perheenjäseniä. Viimeiselle koiralleen antamaansa nimeen, Sielu, hän yhdisti kaikkien edesmenneitten koiriensa sielut.

Lopuksi Särestön ydinperheestä oli jäljellä vain taiteilijan perheetön veli Anton, joka kuoli alkuvuodesta 1997.

Särestössä alkoi uusi elämä. Siitä kehkeytyi huomattavan taiteilijan perheestä ja elämäntyöstä kertova museomiljöö. Särestön perhe elää uudenlaista elämää.

Sisaret 1930-luku

Sisaret 1930-luku

Veljekset 1930-luku

Veljekset 1930-luku

1960-luku

1960-luku

1950-luku

1950-luku

1964

1964

1970-luku vanhempien kuoleman jälkeen

1970-luku vanhempien kuoleman jälkeen

1970-luku

1970-luku

1970-luvun loppu

1970-luvun loppu